perjantai 8. toukokuuta 2015

Sweeeeeeet

SUURENTELEN KUVAT TAAS KUN PÄÄSEN KONEELLE, TÄÄ PUHELIN EI SUOSTU ;(

Huii, aika on kulunut nopeasti. Monesti ollut tulossa päivittämään tilannetta, mutta aina muka jotain muuta. Varsinkin tämä viikko vilissyt ohi alta aikayksikön, kun villasukkien teko jäi vähän viime tippaan ja äitienpäivä lahjoiksi niitä menossa, nyt kuitenkin neljä paria alle viikossa valmistunut, huhhuh! Menee kyllä työstä, melkein. 





Keskiviikkona käytiin isän kanssa Tallinnassa, ensimmäinen kerta selvinpäin. Hassua. Aikaisemmin ei muka reilu kahdeksan tuntia ole riittänyt maissa, mutta nyt tuntui, että se oli enemmän kuin tarpeeksi. Seura kyllä pelasti tämän reissun.



Raskausoireet ovat hävinneet kokonaan ja pelon sekaisin tuntein ultrassa viime viikolla, mutta kaikki hyvin :) tänään näin pitkästä aikaa hyvää ystävääni joka antoi lahjan. Sen avattuani ei kyyneleet ollut kaukana; hänen lapset olivat halunneet tehdä tulevalle pikkuiselle bodyt! 



Ensi viikolla on ensiaika HAL-polille ja sydämeni pohjasta toivon mukavia työntekijöitä kohdalleni. Jatkokuntoutusta jossa tällä hetkellä käyn niin jatkuu raskausajan loppuun ja sen myötä meillä on myös kolmikanta keskustelu työterveyshuollossa työpaikkaani ja sinne palaamiseen liittyen. 

Vappu meni mukavasti. Ostettiin Nemolle oma vappupallo jonka kanssa se hetken kaveerasi, kunnes alkoi säikkymään sitä ja pissasi pelosta :D:D 




Semmoista täällä meillä, mitenkäs teillä, sujuiko Vappu mukavasti? :)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Woopwooop

Kukkuu. Kauheesti on kivoja asioita tapahtunut sitten viime postauksen, mutta aika ei ole riittänyt tulla niitä teille jakamaan.


Maanantaina käytiin M'n kanssa Korkeasaaressa, yleensä käydään siellä kerta vuoteen kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta nyt tehtiin poikkeus. Ja onneksi tehtiin. En oo ikinä nähnyt yhtä paljon niitä elukoita liikkeissä, oli sopivan lämmin ja pienten tuulenpuuskien ansioista ei läkähdyttävän kuuma. Yleensä oon lähtenyt sieltä naama norsunvitulla, koska elukat nukkuu tai on jossain jemmassa. Nyt jäi todella hyvä mieli ja kuviakin muistin muutaman ottaa muistoksi. Suosittelen todellakin käymään keväästä tai alku syksystä siellä!! 


Eilen kävin pitkästä aikaa kampaajalla ja muuten sama setti kuin viimeksi, mutta laitettiin sekaan vähän vaaleampia raitoja . Nyt kehtaa taas jolkotella ihmisten ilmoilla.

Huomenna olis ensimmäinen neuvola ja sen jälkeen psyk. Polilla lääkärin tapaaminen, kiirettä pitää mutta se on ihan ok välillä :) 

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Sekaisissa tunnelmissa

Vitsit mikä fiilis. Ei oo pitkää aikaan ahdistanut, ei oo ollu kauheita tunneryöppyjä ja muutenkin kaikki tuntuu menevän hyvin. Saatiin Sunnuntaina miehen kanssa pitkään aikaan kunnon keskustelu aikaiseksi ilman huutoa ja lapsellista käytöstä, ihan mahtavaa.


Oon innostunut villasukkien teosta. Muistan kun ala- ja ylä-asteella otin aina puutöitä, koska käsityöt ei vaan luonnistunut. Seiskaluokalla piti tehdä joku vaate. Muut luokkalaiset teki hienoja huppareita, t-paitoja ja hameita, mutta mä en saanut mitään aikaiseksi. Viimeisellä tunnilla nappasin ylijäämä kankaan, otin hakaneulan yhdistin kankaanpalat ja tadaa alle minuutissa valmistui barbielle hame :D:D ei luoja. Nyt sukkapuikot on kovassa käytössä ja yksi parhaimmista kavereista on nykyään novitan verkkosivut sekä YouTube josta sain ohjeet ensimmäisiin sukkiin. Eilen kävin ostamassa uudet koivuiset puikot ja katsotaan kerkeisinkö tekemään ELÄMÄNI ENSIMMÄISET KIRJONEULEET NA-kummilleni valmiiksi Sunnuntaiksi kun hänellä on vuosipäivät, khih. 



Oli hieman ristiriitaisia tunteita kun aamulla heräsi. Parhaskaverini täyttää vuosia, mutta tasan vuosi takaperin paha oloni ja päihteiden käyttö räjähti käsiin. Itsetuhoisuus voimistui ja ajatukset muuttuivat teoiksi. Onneksi kyseisen ystävän ja monen muun tärkeän ihmisen ansiosta hakeuduin hoitoon vaikkakin vastahakoisesti ja vasta nyt muutaman viimeisen kuukauden aikana olen tehnyt suurta muutosta sekä saanut siitä palautetta. Mikä on toisin kuin aikaisemmissa hoidoissa on, että nyt tahdon muutosta, tahdon olla puhtaana, luottamuksen arvoinen ja olen hyväksynyt sen, että tämä prosessi ei onnistu yksin.



Nyt suuntaan kirpparille ja sen jälkeen lukittaudun kotiin tekemään villasukkia, ihanaa tiistaita teille kaikille <3

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pikku papu

Hola! Kiirettä pitänyt taas vaihteeksi vaikka en ole vielä edes takaisin työelämässä. On jälkikuntoutusta, päihdepolikäyntejä ja psyk. Polin tapaamiset.


Kävin Tiistaina varhaisultrassa ja laskujen mukaan mennään 6+6 viikolla ja LA 30.11.2015 jännää. Kaikki on hyvin, pieni papu löytyi oikeasta paikasta sekä vahva syke. Ensimmäinen neuvola-aika 23.4, varmaan kirjottavat lähetteen äitiyspoliklinikalle kun päihde- ja mielenterveystausta. Mul on alkanu ihan jäätävä pahoinvointi. Koko ajan kuvottaa, kamala nälkä, mutta mikään ei pysy sisällä. 


Eilen alko klo 23 kauheesti tehdä mieli riisiä ja nyt suolakurkkuja. Kääk alkaako tää nyt jo?? :D:D 

huomenna pitäis mennä veljenpojan synttäreille ja synttärilahja on vielä hakusessa, mä en keksi mistä 10-vuotiaat pojat tykkää!! 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Thinking a lot...

Pelkäsin ihan älyttömästi muuttaa yksin sen Hämeentien jälkeen jossa asuin kesällä Nemon kanssa kun meidän omassa kodissa oli putkiremontti. Se ei mennyt ihan niinkuin suunnittelin. Sekoilin älyttömästi ja muutaman kerran viikossa löysin itseni sairaalasta sisätautiosastolta jatkuvien yliannostusten seurauksena.

 Nyt asiat on kuitenkin toisin ja sen takia uskalsin tehdä tämän ison päätöksen ja muuttaa uudelleen yksin. Tällä hetkellä multa löytyy päihteettömiä ystäviä, ryhmäläisiä, jälkikuntoutuksen työntekijät ja psyk Polin sekä nuorisoaseman tuki. Täytyy kyllä sanoa, että tää oli ihan huippu ratkaisu. Oon saanut tän sisustettua mieleiseksi joten tänne on todella mukava aina tulla ja olla. Ei oo iskenyt missään vaiheessa sitä tunnevyöryä jota pelkäsin, yksinäisyyttä muunmuassa. Huikeeta!


Oon vaihtanut kokonaan tupakanpolton muutama kuukausi takaperin sähköröökiin ja nyt taistelen plussauksen jälkeen, että lopettaisin senkin. Tuntuu vaan olemaan niin samperin vaikeeta vaikka tiedän, että se ei ole hyväksi tolle pikkuiselle joka kasvaa masussa. 

Oltiin suunniteltu eilen kaverin kanssa mukava elokuvapäivä, mutta se ei menny ihan niinku piti :D mä kävin hakemassa herkkuja kaupasta ja kaverille annoin tehtäväks käydä vuokraamassa elokuva. Vuokraamoa ei löytynyt mistään ja etsimiseen meni yli tunti. Loppujen lopuksi käskin hänen käydä ostamassa se vaikka maksoikin aika paljon kun oli uutuus -elokuva. Oli se kyllä sen arvoinen! Vihaan suomalaisia elokuvia paitsi Uunoja ja nyt tätä: mielensäpahoittaja. Ihan huippu elokuva jossa saa nauraa vedet silmissä useaan otteeseen, onko joku muu nähnyt kyseistä elokuvaa?

Tää neiti alkaa nyt siivoamaan ja tiskaamaan kun vanhukset tulee päivällä käymään täällä tsekkaamassa minkälaiseksi olen saanut uuden kodin. Ihanaa pääsiäistä kaikille :) oli tosi mukava huomata kuinka moni teistä edelleen on täällä kuulolla!

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hello april!

Moikka pitkästä pitkästä aikaan!

Vähän on ollut elämä hektistä ja siksi näköjään jäänyt koko blogi taka-alalle. Eilen illasta en saanut unta kuin kaksi tuntia ja senkin ajan katkonaisesti. Innostuin lukemaan muiden blogeja joita löytyy lukulistaltani ja samalla tuli tarve palata taas teidän seuraan. Voisin hieman valaista mitä tässä on kolmen kuukauden aikana tapahtunut.


Kotiuduin vuoden vaihteessa Terapiatehtaalta ja pääsin saman tien muuttamaan Hämeentieltä takaisin minun ja M'n yhteiseen kotiin joka valmistui putkiremontin jälkeen. Keittiö uusittiin, kylpyhuone uusittiin, parvekkeet vaihdettiin ja laitettiin lasitukset. Aloitin Tammikuussa jälkikuntoutuksen joka on 4krt/viikossa. Käyn myös nuorisoasemalla antamassa viikottain seulat ja psykiatrisella poliklinikalla tapaamassa työntekijääni säännöllisesti. Huomasin myös, että NA-ryhmät ovat tukipilarina koko tähän prosessiin. nyt on kulunut 3 ja puoli kuukautta retkahtamisestani.


Olen kuukauden vaihteessa muuttanut omaan yksiöön Itä-Helsinkiin ka sen myötä psyk. Poliklinikka siirtyy  sinne ja työntekijät vaihtuvat. Nykyinen lääkärini kirjoitti lähetteen Auroraan kaksisuuntaisen mielialahäiriön tutkimuskeskukseen ja tällä hetkellä odotan sieltä soittoa.



Minun ja m'n tilanne on hieman vaakalaudalla ja sen takia ajateltiin kokeilla asumiseroa ja aloitettaisiin ns. Alusta. Eli tapailtaisiin ja tutustuttaisiin uudelleen toisiimme. Asiaan tuli muutama päivä sitten pieni mutka matkaan sillä sain tietää olevani raskaana. Ihan alussa mennään joten jännittää miten tässä käy ja meneekö kaikki hyvin.

Mutta täällä ollaan taas <3 onko täällä ketään enään kuulolla?

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Aivan ihanaa joulua kaikille teille kilteille lukijoille! On taas jäänyt tässä sähellysten keskellä tänne kirjoittaan mitä on oikein tapahtunut. Tosissaan kotiudun viime Maanantaina todella hyvillä fiiliksillä! Kannat kattoon ja sillai. Oli super mukavaa pitkän tauon jälkeen viettää laatuaikaa rakkaani kanssa, kohta pääsee onneksi kokonaan kotiin ja saan käpertyä hänen vierelleen, awsome.




Ensimmäinen joulu PITKÄÄN aikan selvinpäin ja tällä kertaa päihdekuntoutuksessa aivan superia kertakaikkiaan. Ollaan tehty Aamulla riisipuuroa ja Karjalanpiirakoita. Tuli tosi maukkaita, ollaan kyllä kokki kolmosia kaikki täällä, hih. 




Joululahjat on avattu. Sain ihanan pehmeen viltin siskolta ja talon sydän -kaulakorun isältä sekä M'ltä michael korssin laukun semmosen vanilla Toten. Voisin kyllä sanoa, että aivan mahtava jouluaatto hyvässä ja hauskassa seurassa. Nauraa on saanu kippurassa ja vatsalihakset kipeinä! 




Joka joulu oon ostanut kaikille ihan törkeen paljon joululahjoja ja käyttäny niihin älyttömästi rahaa. Tänä vuonna tilanne on vähän erilainen, koska sairaslomalla edelleen ja sen takia raha tilanne on hyvin hyvin huono. Päätin tehdä naispuolisille sukulaisille, kavereille ja muille tutuille joululahjaksi itse kuorintavoidetta. ;) mitäs työ ootte saanu lahjaksi?